torstai 11. joulukuuta 2014

Fish & chips




 

Itsetehtyjä kalapuikkoja ja uunilohkoperunoita

Fish & chips on herkullinen perinneruoka Iso-Britanniasta. Annokseen kuuluu reilusti ranskalaisia perunoita ja uppopaistettu, leivitetty kalafilee. Tämä brittien ruokalahja maailmalle on englantilaista katuruokaa parhaimmillaan. Alun perin annos kietaistiin sanomalehteen, mutta nykyisin se tarjotaan paperitötterössä. Englantilaiseen tapaan päälle pirskotellaan hieman viinietikkaa. Suomalainen versio valmistuu ilman uppopaistoa.

Kalaa tulisi syödä vähintään kahdesti viikossa kalalajeja vaihdellen. Kalasta saadaan tyydyttymätöntä pehmeää rasvaa, D-vitamiinia ja proteiinia. Ruodolliset pikkukalat ovat myös erinomainen kalsiumin lähde. Kalan rasva on erityisen sydänystävällistä, sillä se sisältää välttämättömiä rasvahappoja. Kala on terveellistä pikaruokaa, joka valmistuu nopeasti esimerkiksi paistamalla. Jos tuoretta kalaa ei ole saatavilla, turvaudu pakastealtaan valikoimaan, mutta unohda ne pakastealtaan kalapuikot! Valmispaneroidut tai leivitetyt kalapuikot eivät ole hyvän rasvan tai D-vitamiinin lähde.


Tee se itse -kalapuikko
Gurmee kalapuikkoja

Itsetehdyt kalapuikot ovat yksi kalaruokasuosikeistani ja kotibistron gurmeeruokaa parhaimmillaan. Kalapuikot ovat helppo ja nopea valmistaa itse. Nämä pannulla rapeaksi paistetut kalapuikot ovat myös lapsien mieleen.

Gurmee kalapuikot valmistetaan oikeasta kalasta ilman mitään lisäaineita, vain ehtaa kokonaista kalaa paloina, leivitettyinä rapeiksi ja kullanruskeiksi voissa paistettuina. Kalana voi käyttää periaatteessa mitä tahansa vaaleaa kalaa esimerkiksi ahven-, turska- tai seitifileetä. Kalapuikkojen kaveriksi voi valmistaa lohkoperunoita, jotka valmistuvat itsekseen uunissa sillä välin kun kalapuikot paistuvat pannulla. Tein kalapuikot gluteenittomina. Korvasin vehnäjauhot gluteenittomalla jauhoseoksella ja käytin gluteenitonta korppujauhoa.

Tarjoa fish & chips -annos raikkaan salaatin, ketsupin ja vaikkapa chilimajoneesin kanssa
KALAPUIKOT
(2 annosta)

300 g vaaleaa kalaa fileenä
½ dl vehnäjauhoja
suolaa
valkopippuria
1 kananmuna
1 dl korppujauhoja
öljyä ja voita paistamiseen

  1. Leikkaa kalafileet sormenpaksuisiksi tangoiksi.
  2. Kaada yhdelle lautaselle vehnäjauhot, riko muna toiselle ja kaada kolmannelle korppujauhot. Sekoita suola ja valkopippuri vehnäjauhojen joukkoon.
  3. Kieritä kalapuikot ensin vehnäjauhoissa, kastele munassa ja leivitä lopuksi korppujauhoilla.
  4. Kuumenna öljy-voiseos paistinpannussa ja paista kalapuikot kauniin kullanruskeiksi.

Kalapuikkojen leivitysjärjestys (vehnäjauho - kananmuna - korppujauho)

LOHKOPERUNAT UUNISSA

6 kiinteää perunaa  
½ dl (oliivi)öljyä
1 valkosipulinkynsi
½ tl suolaa
½ tl paprikajauhetta
mustapippuria myllystä
chilijauhetta maun mukaan

  1. Pese perunat huolellisesti. Leikkaa perunat kuorineen kahtia ja puolikkaat vielä neljään lohkoon. Hienonna valkosipuli. Sekoita öljy, valkosipuli ja mausteet kulhossa perunalohkojen kanssa.
  2. Levitä perunalohkot uunipellille leivinpaperin päälle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia. Tarjoa halutessasi dippikastiketta lohkoperunoiden kanssa.


Lähetä kommentti

© FOODILICIOUS BY ANNE. Made with love by The Dutch Lady Designs.